sunnuntai 31. tammikuuta 2010

Onnea on

"Liian helposti me alistumme, päiviin arkisiin ja harmaisiin. Ilman taistelua antaudumme, emme usko enää unelmiin. Vaikka mustavalkoinen ois maailma, silti oikeus on meillä kaikilla nähdä sateenkaaren värisiä unia". Tämä Irinan kappale soi taustamusiikkina ihanassa blogissa Kaunis pieni elämä. Kappale on todella kaunis ja se saa minut muistamaan sen kaiken kauniin ja tärkeän mitä ympärillämme on.
Tämä elämä on tällä hetkellä oikeata tupla-arkea. Päivätyön lisäksi on aina kiire hoitaa arkiaskareet jotta pääsisi nopeasti taas remontti-askareisiin. Illalla olemme usein niin väsyneitä, ettei jaksa oikein edes puhua. Viikot vierii ja koko ajan hoetaan että sitten kun...sitten sitä, kun ...kyllä me sitten, kunhan saadaan remontti valmiiksi.

Meillä on tehty remonttia kutakuinkin kahdeksan vuotta, koko pienten poikien elämän. Toki on välillä ollut aikoja jolloin remontti ei ole ollut ihan yhtä hektistä mutta koko ajan kuiten keskeneräisyyden viitta harteilla, painavana.
Tämä ei ole ollut helppoa aikaa kenellekkään, ei omalle perheelle mutta ei myöskään läheisille. Monet ystävyys-suhteet ovat etääntyneet, vain vahvimmat pysyneet lujina. Kiitän teitä kaikkia rinnalla marssineita, arvostan tukeanne.

Välillä sitä aina huomaa että vaipuu epätoivoon, lakkaa näkemästä sen oleellisen. Ystävät ovat potkineet eteenpäin. Me rakennamme kotia, omaa turvallista pesää. Olemme jo hyvin lähellä, viimeiset rutistukset koettelevat erityisesti. Olen mukana tässä niin koko sielullani, joka hetki.
Viikonloppuna on taas maalattu. Neidonkammarin ja poikienhuoneen katto on valmis, salissa vielä vähän kesken. Listojakin jo vähän maalasin (ja muutaman ihanan laatikon siinä sivussa). Rakkaani puhdisti neidonkammarin pönttöuunia koko päivän, eikä siittä vieläkään tullut valmista. Maalia on noin satakerrosta, ruskeaa, vihreää ja valkoista. Maali on ihmeen tiukassa. Teimme töitä apinanraivolla ja illalla olimme molemmat niin kipeinä ettei lasia jaksanut toiselle ojentaa. Joka paikkaa särki. Väsymys oli totaalinen. Takki tyhjä.

Tänään pääsemme nauttimaan hyvästä ruuasta rakkaiden ihmisten parissa. Ah, miten odotan sitä. Sain eilen kukkia, ihan kauneimpia, rakkaalta ihmiseltä, hyvältä ja tärkeältä ystävältä. Kukat antoivat monta voimankipunaa, silloin kun luulin etten enää yhtään jaksaisi.

"Onhan meidän ainut tehtävämme
Jatkaa työtä, nähdä näkyjä
Pistää likoon koko elämämme
Että valon näkis eksyvä"

Halaus, Piupau

5 kommenttia:

  1. Puhut asiaa. Niin se elämä vaan huristaa ohi, kun itse keskittyy omiin juttuihinsa. Elämä ei odota. Onneksi on muutamia ihmisiä, jotka jaksavat hidastaa vauhtia, jotta pysyisimme matkassa.
    Voimahalauksia. Uskon, että koti on kuitenkin vaivansa arvoinen. Välillä on silti hyvä istahtaa ja sanoa ääneen tunteensa. Etteivät vain unohtuisi lokeroon "itsestäänselvyydet".

    VastaaPoista
  2. Ystävyys voi olla välillä lepotilassa, uinua vaikka useamman vuoden ja puhjeta taas uudelleen hehkuun entistä vahvempana.

    Meidän ystävyys on rakennettu kunnon kalliolle ja sitä ei isommatkaan tuulet vie mennessään. Välillä vähän huojutaan, haparoidaan ja etsitään, sitten taas jatketaan yhdessä eteenpäin. Meitä ei mikään kiilaa erilleen <3

    VastaaPoista
  3. Hei!

    Kiva, että jätit kommentin Pilvenhattaraan, niin löysin tänne vastavierailulle :) Ja onnittelut vaan tuoreelle kauniille blogillesi!

    Teillähän on vallan ihanainen unelmatalo siellä, vaikka varmasti vaatii valtavasti voimavaroja asua remontin keskellä ja pyörittää arkea samalla!

    Laulun sanat ovat todella kauniit, ja muistuttavat niistä elämän tärkeistä asioista!

    Vielä tulee se päivä, jolloin työ tekijäänsä kiittää! Voimia alkavaan viikkoon! :)

    VastaaPoista
  4. Täälläkin asutaan jatkuvaa remonttia. Tuntuu ettei se koskaan lopu ja nyt jo ihan ensimmäiseksi remontoimamme kylppäri - ei edes ihan loppuun viimeistelty - alkaa noin 6 vuoden jälkeen tuntua vanhentuneelta..

    Välillä on hyvä pysähtyä tähän hetkeen, olen sen kantapään kautta oppinut. Kuten Emiliakin totesi, elämä ei odota. Tuntui, että elämä "meni ohitse" ja jäi itseltä elämättä. Olen onneksi oppinut pysähtymään ja nauttimaan tästä hetkestä juuri nyt.

    Kauniita tapetteja ja muuta täällä blogissasi, ryhdyn lukijaksi. :)

    VastaaPoista
  5. <3 Kiitos kaikista kauniista sanoista! Jossakin blogissa opetettiin miten tehdään sydän, nyt en enää muista.
    Meilläkin tosiaan käy niin että toinen pää talosta huutaa jo uudelleen aloittamista ennen kuin pääsemme remontissa loppuun, ikuinen työmaa siis.
    Onnellista viikkoa kailille!

    VastaaPoista